Millainen kahvi- ja kahvilakulttuuri Suomessa sitten nykyään on? Vaikka suomalaiset ovat suurimpia kahvinkulutttajia maailmassa, on meillä yleisin kahvi vieläkin vaaleapaahtoinen suodatinkahvi. Pula-ajan tavoittelu on siis jäänyt Suomeen, sillä vaaleapaahtoinen kahvi on tummapaahtoista halvempaa ja saa myös vatsan sekaisin. Hinta merkitsee ja tämä on myös yksi syy, miksi moni juo kahvinsa vieläkin kotona. On järkevämpää ostaa kolmen euron paketti Saludoa ja keittää sillä viikon verran kahvia kotona kuin nauttia kolmen euron arvoisen kahvikupin kahvilassa. Tämä on toki taloudellisesti järkevää, mutta ostaessaan kahvilassa kahvin, kuluttaja saa muutakin kuin päivän pannussa pyörinyttä suodatinsumppia: samalla hän tulee maksaneeksi palvelusta, miljööstä sekä vaikkapa kahvilassa löytyvistä lehdistä. Kahvillakäynti ei kuitenkaan ole kovin houkuttelee, koska hinta-laatusuhde on hyvin heikkoa.
Palvelua ei ole se, että kahvilanpitäjä pystyy hoitamaan koko asiakaspalvelutilanteen sanomatta sanakaan, samalla tiskin takana pyörii nk. baristoja, joiden ainoa motiivi toimia alalla on työn määräaikaisuus. Lisäksi monet nk. kahvilat näyttävät vieläkin keskiolutpaikoilta. Resepti menestykseen ja hyvään kahvilakulttuuriin olisikin laadukkaat ja työtään arvostavat baristat, pöytiintarjoilu ja muu asiakkaan huomioon ottaminen sekä oikeasti kahvilalta näyttävät kahvilat. Samalla koko kahvinjuonnin olisi hyvä muuttua sosiaaliseksi tapahtumaksi. Höyryävän kuuman juoman äärellä kun ei voi olla kuin hymyssä suin.
Edellisessä kirjoituksessani sivusin suomalaisen kahvilakulttuurin heikkoa tasoa. Aihe kuitenkin ansaitsee ehdottomasti oman kirjoituksensa, sillä aihe on tärkeä. Ensiksi on syytä aloittaa suomalaisesta KAHVIkulttuurista. Kuinka suomalainen juo kahvia? Ensimmäinen mielikuva suomalaisesta juomassa kahviaan on, että hän keittää kahvit kotona itselleen. Tuijottaa omia peltojaan ikkunasta kahvikupin äärellä. Ensimmäinen mielikuva italialaisesta juomassa kahviaan on kahvilassa pöytiintarjoiltuna vilkkaan kävelykadun terassilla. Eikä ikinä yksin. Voidaankin todeta että suomessa on kahvikulttuuria mutta ei kahvilakulttuuria.
Aina näin ei ole ollut. Koska Suomi teollistettiin vasta toisen maailmansodan jälkeen, jolloin huimat sotakorvaukset ajoivat ihmiset kaupunkeihin tekemään töitä, on varsinainen suurimuotoinen kaupunkikulttuuri syntynyt vasta noin 60 vuotta sitten. Samalla sota toi Suomeen huonolaatuisen suodatinkahvin josta on hyvin vaikea ollut päästä eroon. Ennen sotia etenkin Helsingissä vallitsi hyvin laadukas kaupunkikulttuuri, johon myös kahvilakulttuuri olennaisena osana liittyi. Helsingissä sai tuoretta kahvia ja jäätelöä kaupungin italialaisilta asukkailta ja Kämpin kahvilassa ja baarissa Tulenkantajat paistattelivat päivää muun kulttuurikerman kanssa. Kahvilakulttuuri oli voimissaan Helsingissä kultaisella 1920-luvulla. Toki tästä kahvilakulttuurista nautti vain murto-osa ihmisistä, sillä Suomi eli vahvasti maaseudulla.
Pula-aika ja elintarvikekortit tappoivat suomalaisen kahvi- ja kahvilakulttuurin, niinkuin muuallakin euroopassa. Mutta sodan jälkeen kahvikulttuuri ei noussut entiseen loistoonsa eikä popularisoitunut kasvavissa kaupungeissa. Sodanaikaiset ja maaseudulla opitut kahvinjuontitavat tulivat kaupunkeihin muuttavien mukana.